*

Kalastuskirjeitä Puulalta ja Lohjanjärveltä Tavoitteena ovat itse verkoilla pyydetyt muikut ja jigattu kuha, mutta siihen on vielä pitkä matka!

Vedet viilenevät, illat hämärtyvät ja kala syö

  • Vähitellen viilenevä Puula kutsuu kalaan.
    Vähitellen viilenevä Puula kutsuu kalaan.

Rehellisesti on todettava, että oma kalastuksen harjoitteluni on nyt jäänyt arjen aikataulujen jalkoihin. Ei ole tullut polkaistua Lohjan mökille, vaikka vetouistelusäät ovat olleet Etelä-Suomessa lähes kesän veroiset. Onkohan Puulalla sujunut paremmin? Kilautanpa kaverille.

Kaverini kertoo Puulalla sään olleen alkusyksystä vaihtelevaa ja melko tuulista. Useina päivinä pienellä sähköperämoottorilla ei ole ollut mitään asiaa järvelle. Mutta aina kun vesille on päästy, on verkossa tai katiskassa ollut elämää. Puulalla juuri syksy onkin parasta kalastusaikaa. Tähän mennessä saaliiksi on tullut lahnaa, kuhaa, ahventa ja haukia, viimeksi mainittuja myös virvelillä – klassikkoviehe Calico Cat toimii kuulemma hyvin.

Kun vesi viilenee Puulalla muutamaan asteeseen loka-marraskuussa, on syksyn kohokohdan aika: siian kutu. Siika tykkää kutea järven matalille kivi- ja sorapohjaisille rannoille ja se saattaa uida rantoja pitkin jopa koko suuren selän ympäri etsiessään sopivaa kutupaikkaa ja partneria. Siksi verkoilla voi saada siikoja kutuaikaan laskemalla ne aivan rannasta suoraan ulapalle päin. Mitä kurjempi keli, sitä enemmän siikoja tulee.

Tässä vaiheessa puhelua varmistan kaverilta, että eihän hän siikoja paljoa ota: olen nimittäin lukenut siian poikastiheyden olevan Puulalla(kin) melko alhainen ja laskusuunnassa, vaikka vuoden 2015 tiheysarvio olikin keskimääräistä suurempi. Kaverini vakuuttaa, että siikaa otetaan vain makupalaksi itselle. Tähän on tultu, että kalastajien on itse syytä valikoida viisaasti saaliskalansa, vaikka esimerkiksi siika ei ole järvissä rauhoitettu.

Onneksi Puulalla riittää muutakin kalastettavaa, ja parasta kalastusaikaa kestää jäitten tuloon saakka. Veden lämpötila on nyt vielä reippaasti yli 10 astetta eli parhaat ottikelit ovat vasta tulossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''kalastajien on itse syytä valikoida viisaasti saaliskalansa, vaikka esimerkiksi siika ei ole järvissä rauhoitettu.''

Päijänteellä siika on kääpiöitynyt, koska sitä on liikaa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset